Oppaana Oona Tapiomaa

Oppaan työssä on parasta sen tietty taiteellisuus, retkirakenteen mutkattomuus, vaihtuvat asiakasryhmät, ulkona oleminen (silloinkin, kun ei tekisi mieli lähteä) ja se, että saa omaksua tietoa.

Toiminimen kanssa voin toteuttaa retkiä, joille itse haluaisin mukaan.

Olen koulutukseltani luonto-ohjaaja sekä erä- ja luonto-opas.

Opiskelin luonto- ja ympäristöalan perustutkinnon (luonto-ohjaaja) Paraisilla Ammattiopisto Liviassa vuosina 2011-2014. Opettajani inspiroimana jatkokouluttauduin erä- ja luonto-oppaaksi Eerikkilän urheiluopistossa vuonna 2014-2015.

Olen tehnyt töitä karjanhoitajana, henkilökohtaisena avustajana, kahvilassa, Hämeen luontokeskuksessa ja melontaohjaajana. Joku voi muistaa minut Portaan Patinaputiikista. Pidän siis eläimistä, ihmisistä, kahvista, veden katselemisesta, matkailuneuvonnasta ja kauniista esineistä.

Minulla on myös Luontoliiton leiri- ja kerho-ohjaajan pätevyys.

Tarvitseeko luontomatkailuyrityksesi, elämyspalvelusi tai matkailutoimintasi luonto-opasta? Tapiottaren taika keikkailee sopivasta hinnasta ja kelvollisesta työrupeamasta myös muualla Tammelassa ja sen ulkopuolella. Erityisosaamiseni on luonnontuntemuksessa (lajintuntemus, biodiversiteetti, taivaanilmiöt). Ota yhteystietoni ylös ja jätä soittopyyntö.